Lucinda Riley: Oliivipuu

 Teksti julkaistu alunperin Hevostilan emäntä -blogissa

Latasin Lucinda Rileyn Oliivipuun (Bazar Kustannus 2021) heti, kun se tuli mahdolliseksi. Hiljattain syöpään menehtynyt Riley on tullut tunnetuksi etenkin Seitsemän sisarta -kirjasarjasta, johon olen ihan koukussa. Olen koukuttunut hänen muihinkin teoksiinsa en niinkään aitojen henkilöhahmojen, vaan värikkäiden juonikuvioiden vuoksi, joiden kautta lukija pääsee matkustamaan maailmalle. Kirjailijan menehtyminen suretti minua kovasti ja siksi tämä uusin suomennos tuntuukin erityiseltä lahjalta. 


Oliivipuu ei liity mitenkään Seitsemään sisareen. Oliivipuussa ollaan kaoottisissa lomatunnelmissa, kun kirjan yksi päähenkilöistä, Helena, perii Pandoraksi kutsutun huvilan Kyproksella. Helenalla on salaisuuksia, joiden hän ei missään nimessä halua paljastuvan. Salaisuuden pitämistä mutkistaa se, että Helenan poika Alex on kiinnostunut alkuperästään ja biologisen isänsä henkilöllisyyden selvittämisestä. Myös huvilan vieraat ja paikalliset asukkaat sekoittavat kuvioita ja Helenan salaisuudet ovat vaarassa paljastua.

En vakuuttunut kirjasta vielä ensimmäisillä sivuilla. Ihan aluksi kirja tuntui tavalliselta romanttiselta lomasekoilulta, joskin ihan mukavalta sellaiselta. Kuitenkin melko pian hahmot alkoivat saada syvyyttä ja päädyin arvailemaan ratkaisuja arvoituksiin. Helppoa, ajattelin. Väärässä olin. Kirja yllätti. Alun nihkeilin, mutta lopun ahmin. Vasta kirjan lukemisen jälkeen minulle selvisi, että käsikirjoitus pohjautuu osin kirjailijan omiin muistiinpanoihin perhelomilta. 

Oliivipuu ei ole mikään elämäni kirja, mutta viihdyttävä teos se on kyllä. Lähes huomaamattani olen saanut itseni kiinni miettimästä kirjaa jälkikäteenkin mekaanisia tallitöitä tehdessä. Jos pidät muusta Rileyn tuotannosta, uskoisin tämänkin toimivan. 

Oletko jo lukenut tämän? Mitä pidit?

Kommentit