Miksi blogata kirjoista?

Tai miksi blogata ylipäänsä? Ennen Sanaratsua olen aloittanut kaksikin eri blogia (retkeilyyn ja hevosiin keskittyvä Retkale ja hevostilan elämästä kertova Hevostilan emäntä). Retkaleen tavoite oli aloittaa kirjoitusharrastus ja harjoitella bloggaamista. Hevostilan emännän suhteen olin tavoitteellinen. Halusin hyödyntää blogia ammatillisesti jollain tavalla. Molempien blogien ollessa tauolla aloin taas kaivata kirjoittamisen pariin. Bloggausvuosien aikana rohkeuteni ja filosofiani kirjoitusten suhteen on muuttunut siinä mielessä, että nykyään haluan saada tekstini luetuksi, ja se taas johtuu siitä, että haluan meittiä ja intoilla näitä juttuja yhdessä. Tietokoneen tiedostossa on paljon tekstejä minulle itsellenikin, mutta se ei oikein riitä. Bloggaaminen on nopea ja kätevä kanava saada tekstit jakoon ja perehtyä muiden teksteihin ja näkökulmiin.

Omaksikin yllätyksekseni Hevostilan emäntä -blogin hyödyntäminen onnistui erinomaisesti. En missään vaiheessa tienannut blogilla varsinaisesti, mutta se oli käyntikorttini muihin töihin. Sain töitä hevostoimittajana, pääsin kirjoittamaan pitkiä hevosiin liittyviä laatureportaaseja. Sain nimeä, löysin asiakkaita. Asiakkaani olivat sekä ihmisiä, että hevosia. Tämä kaikki tapahtui melko kevyen sisällön ja muutaman tarkkaan harkitun yhteistyön avulla.



Ajankäyttöni ja ammatillinen elämäni on kuitenkin muuttunut. Tällä hetkellä en haaveile kasvattavani hevostoimintaa. Tämä on hyvä näin. Lisäksi olen äitiyslomalla. Päiväni täyttyvät lasten ja hevosten hoitamisesta. Se on ihanaa ja niitä en vaihtaisi mihinkään. Mutta kun tänne muuttaessamme innostus kaikkea hevosiin kotipihalla liittyvään oli valtaisa, niin valtaisa, että elin vain sitä, puhuin vain siitä ja kirjoitin vain siitä, kaipaan nyt uudistusta, uutta tapaa harrastaa kirjoittamista. Nyt on aika kaivaa esiin, mitä muutakin olen, kuin hevostyttö ja äiti.

Kun hevosten kanssa kaikki menee hyvin, elämä on ihanaa ja kaikkea hehkuttaa mielellään somessa. Mutta kun tulee vastoinkäymisiä - ja niitähän tulee - sitä välillä kaipaa, että voikin uppoutua johonkin ihan muuhun.


Miksi kirjoista

Olen aina rakastanut lukemista. Tällä hetkellä luen valtavan paljon. Olen nopea lukija ja minulla on aikaa lukemiseen. Pääosin luen illalla ja yöllä imettäessäni. Luen myös päivisin lastenkirjoja lasten kanssa. Nyt, kun olen äitiysloman lisäksi rasituskiellossa tyräleikkauksen vuoksi, olen viettänyt kirjojen parissa lukemattomia (heh heh) tunteja ja ai että olen nauttinut. Välillä olisi kiva vaihtaa kokemuksia lukemistani kirjoista, mutta enpä näe järkeväksi herättää muuta perhettä sitä varten. Tykkään myös antaa lukuvinkkejä ja niitä kysytäänkin minulta usein.

Hyvä kirja jättää jäljen. Hyvästä kirjasta riittää puhumista vuosiksi. Sytyn edelleen, jos joku haluaa keskustella kanssani Harry Pottereista. Kirjat tarjoavat unohdusta, inspiraatiota, matkoja, oppia, ajateltavaa. Niiden antia on ihana pureskella ja hyödyntää. 


Monia rooleja

Tällä hetkellä elämäni tärkeimmät roolit ovat olla äiti, vaimo ja hevosten omistaja. Mutta eihän tuo missään nimessä ole kaikki. Olen ystävä. Kun palaan takaisin kouluun, olen opettaja. 

Viime aikoina olen elänyt mielessäni opiskeluaikoja uudestaan, ja nyt puhun ajanjaksosta, jolloin opiskelin kirjallisuutta sivuaineena. Elämäni oli täysin erilaista. Rakastin opiskelua. Asuin kaupungissa. Sitä heräsi virkeänä, kävi luennoilla, luki kirjoja sekä opintoihin että huvin vuoksi. Opiskelijakahvilassa keskusteltiin kirjoista. Muistan erään kurssin, jolla kirjoitimme sosiaalista oppimispäiväkirjaa nettiin, siis kommentoimme ryhmänä lukukokemustamme Virginia Woolfin Orlandosta. Se meni ryhmällämme täysin yli ja se oli riemukasta! Oikeastaan kyse oli salatusta virtuaalisesta lukupiiristä, joka piristi myös ei-virtuaalista elämää kampuksella. Nettipäiväkirjan viimeiset postaukset kun olivat aina puheenaihe lounailla ja kahvipausseilla. 

Kun palaan noihin aikoihin, huomaan, että olen muuttunut noista ajoista paljon, mutta silti olen sama minä, se, joka nauttii lukemisesta ja lukemastaan keskustelemisesta. Kirjoittaminen on roolipeliä: kirjoittaessani tätä blogia ja lukiessani kirjoja heitän hetkeksi kumpparit tuulikaappiin ja kuvittelen olevani hyvinkin kulturelli maailmannainen.

Toivon myös pääseväni osaksi kirjabloggaajien yhteisöä ja saavani lukuvinkkejä. Jaan niitä erittäin mielelläni!


Mutta miksi blogata? Miksi en keskittyisi vaikka Instagramiin?

Tämä postaus on niin pitkä, ettei tämä mahdu Instagramin tekstikenttään 😉 Instagram on ihana ja luen mielelläni Facebookista kirjallisuuskeskusteluja. Mutta blogeissa kiehtoo tietty hitaus, mahdollisuus miettiä sanottavansa rauhassa, visuaalisuus ja se, että blogeista oikeasti löytää apua googlaamalla. Kun mietin, mikä hevosta vaivaa, googlaan vaihtoehtoja. Jos haluan löytää kivan kirjan jouluksi, googlaan. Jos haluan löytää vinkin kivasta kakkureseptistä, googlaan. Jos blogi tavoittaa minut edelleen, tavoittaa se varmasti muitakin. instagramia selailen huvitusmielessä, kun haluan pysyä yöllä hereillä ja katsoa, mitä muilla hevosyrittäjillä on meneillään. Yhä enemmän nautin kirja- ja puutarhakuvien katselemisesta, tunnelmoinnista.

Bloggaamisessa minua kiehtoo erityisesti kirjoittaminen. Tällä hetkellä koen, ettei kuvamateriaalini ole niin laadukasta, että viitsisin perustaa kirjasometukseni Instagramin varaan. Seuraavaksi aion kyllä opetella kirjagrammausken saloja ja opetella tekemään hienoja kuvia!

Kerroinkin jo, että Hevostilan emännän suhteen olin hyvin tavoitteellinen. Tämänkin blogin haluan tehdä laadukkaasti, mutta harrastuksena. Vaikka kirjallisuus onkin minulle osa työtä äidinkielen opettajana, tämän blogin ei ole pakko viedä minua ammatillisesti mihinkään. Nyt keskityn ennen kaikkea pitämään hauskaa lukemalla ja kirjoittamalla!


Kommentit