Piranesi, häiritsevä lukukokemus


 Susanna Clarken Piranesi (WSOY 2021) on häiritsevä kirja. Se on fantasiaromaani, mutta voisi sitä luonnehtia myös psykologiseksi trilleriksi. Kirja kertoo Piranesista, miehestä, joka asuu valtavassa talossa, jossa on saleja salien perään, pilviä kattona ja raju vuorovesien vaihtelu. Hän tapaa ystäväänsä Toista kaksi kertaa viikossa, mutta muuten hän on yksin. Maailmassa ei Piranesin ja Toisen lisäksi montaa muuta ihmistä olekaan, ei välttämättä ketään, mutta Piranesi tietää, että heitä on ollut ainakin joskus. Piranesi tuntee talon ja talon salien lukuisat patsaat. Piranesi tutkii maailmaansa ja kirjoittaa siitä tarkkoja muistiinpanoja.

Piranesin elämä muuttuu, sillä käy ilmi, että muitakin ehkä on. Hänelle jätetään viestejä liidulla. Jollakulla on Piranesille asiaa. Ja elämä talossa käy synkemmäksi, ihmismieli mutkikkaammaksi. Mihin tai keneen voi luottaa? 

Mikä Piranesissa sitten häiritsee?

Talo häiritsee. Se häiritsee, että uhkaavan talon näkee niin vaivatta. Kuin olisin itse ollut siellä, kuin siitä olisi muistijälki. Clarke näyttää tekstillään maailman, jonka saan esiin mielikuvituksestani heti. Se talo on kaunis, niin kaunis ja näyttävä, minun silmissäni väritön. Talo on uhkaava. Se on loputon. Vaikka patsaat auttavat, kaikkia vaaroja ei voi tietää. 

Talo on paikka, missä en missään nimessä haluaisi olla, mutta lukijana en haluaisi olla myöskään olematta siellä. Piranesi puhuttelee ja haastaa miettimään mielenterveyttä. Mitä on olla terve, entä sairas? Kuka sen määrittää ja millä ehdoin? 


Kommentit